Lukkokeskus laajentaa Tampereelle
Lukkokeskus laajentaa Tampereelle ja avaa toimipisteen Nekalaan. Lukkoliike toimii konsernin …
Lukkokeskus avaa uuden toimipisteen Ouluun. Limingantulliin valmistuva uusi toimipiste tuo laajan lukitus- ja turvallisuusalan osaamisen hyvien kulkuyhteyksien äärelle.
Lukkokeskus vahvistaa palveluverkostoaan avaamalla uuden toimipisteen Ouluun. Ketjun uusin toimipiste avautuu huhtikuussa Limingantulliin. Kyseessä on täyden palvelun lukitus- ja turvallisuusalan liike, jossa on vahva paikallinen osaaminen. Oulun toimipistettä lähtee vetämään pitkään alalla vaikuttanut Aapo Lepistö.
– On ilo päästä rakentamaan Lukkokeskuksen liiketoimintaa Oulun alueella. Yhdessä kokeneen tiimin kanssa voimme tarjota asiakkaillemme laajat turva-alan palvelut ammattitaidolla. Uskon, että keskeinen sijaintimme Limingantullissa takaa palveluiden hyvän saatavuuden asiakkaillemme, Aapo Lepistö kertoo.
Oulun toimipiste on tärkeä ja luonnollinen osa Lukkokeskus Konsernin laajentumisstrategiaa. Oulun toimipisteestä käsin voidaan palvella asiakkaita koko Pohjois-Suomen alueella.
– Lukkokeskuksen laajentaminen Pohjois-Suomen alueelle on ollut tavoitteenamme jo jonkin aikaa. Uskon, että ammattitaitoinen tiimimme tarjoaa alueen asiakkaille alan parasta palvelua vahvalla paikallisella otteella, Lukkokeskuksen toimitusjohtaja Jukka Rantahakala sanoo.
Lukkokeskus Oulun toiminta käynnistyy 1. huhtikuuta ja myymälä avautuu remontin valmistuessa huhtikuun aikana osoitteessa Kempeleentie 9, Oulu.
Yhteystiedot:
Lisätietoja:
Aapo Lepistö, toimitusjohtaja, Lukkokeskus Oulu, p. 050 306 3982
Jukka Rantahakala, toimitusjohtaja, Lukkokeskus Konserni, p. 050 435 4790
Lukkokeskus Konserni on kasvava Abloy- ja iLOQ-valtuutettu lukitus- ja turvallisuusalan toimija, johon kuuluvat Helsingin Lukkokeskus Oy, Oy Lukko Vaasa – Lås Vaasa Ab, Lukkokeskus Joensuu Oy, Lukkokeskus Lahti Oy sekä Uudenmaan Lukitus ja Murtosuojaus Oy. Konsernin vuotuinen liikevaihto on noin 20 m€ ja se työllistää noin 100 alan ammattilaista.
Lukkokeskus laajentaa Tampereelle ja avaa toimipisteen Nekalaan. Lukkoliike toimii konsernin …
Turvatekniikan vahva osaaja SafeIT Oy siirtyy osaksi Lukkokeskus Konsernia. Kaupan …
Lukkokeskus Konserniin kuuluva Lukkokeskus Oulu Oy on ostanut Kittilässä sijaitsevan …